Tuotteiden hiontaan käytettäviä hiontalevyjä ja -välineitä

Yksi ennen maalausta tehtävä työ on tuotteiden hionta. Työ tehdään erillisenä, omana työnään eli se ei kuulu automaattisesti kaikkien kappaleiden käsittelyyn, kuten esimerkiksi suojaus tai teippaus.

Miksi hionta sitten kannattaisi ottaa Blaxarin tekemänä?

Asiakkaan kokonaisvaltainen palvelu

Ensimmäinen syy, miksi hoidamme mielellämme myös tuotteen hiontavaiheen, on helpottaaksemme asiakkaan työtä. Meillä on pitkä kokemus kappaleiden pintakäsittelystä ja pystymme näkemään helposti, mikä määrä hiontaa on tarpeen kullekin kappaleelle. Ylihiontaakaan kun ei kannata tehdä.

Hionnan ansiosta meidän ei tarvitse hiekkapuhaltaa niin paljon, koska näemme nopeasti, mitkä kohdat voimme hoitaa raepuhalluksella ja mitkä kohdat taas tarvitsevat hiontaa.

Logistiikka

Toinen syy on logistiikka. Kun tuotteet tulee suoraan koneistamosta meille, eli ne eivät mene vielä erikseen asiakkaan luokse hiontaan, kuljetusmatkat ja -kustannukset vähenevät. Säästetään siis sekä aikaa että rahaa.
Haluamme Blaxarilla tarjota asiakkaillemme mahdollisimman kokonaisvaltaista palvelua – siksi hoidamme mielellämme saman katon alla niin monta työvaihetta, kun vain pystymme ja asiakas haluaa.

Kiinnostuitko?

Haluatko kysyä lisää tarjoamistamme palveluista tai mietityttääkö jokin? Ota yhteyttä, niin katsotaan, kuinka voimme olla avuksi!

Ota yhteyttä