Jälkeen maalauksen

Kappaleen esikäsittelyn ja pintakäsittelyn jälkeen viimeistelemme tuotteen asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan sekä toimitamme sen tarvittaessa suoraan loppuasiakkaalle. Maalauksen jälkeen poistamme maalaussuojat, puhdistamme kierteet sekä tarkastamme kaikki pinnat. Lisäksi hoidamme mm. seuraavat vaiheet:

Testaus

Jos kappale vaatii, teemme sille pintakäsittelyn jälkeen tarvittavat testit ja dokumentoimme ne. Testien avulla varmistetaan, että kappale täyttää loppuasiakkaan vaatimukset. 

Meillä on mahdollisuus tehdä monenlaisia maalaukseen ja/tai maalipintaan liittyviä testejä, esimerkiksi adheesio- eli kiinnipysyvyyden testaus, kalvonpaksuusmittaus, hilaristikkokoe tai Bresle-testi. 

Kokoonpano

Kun kappale on pintakäsitelty, voimme kasata tuotteen valmiiksi. Kappaleeseen voidaan tehdä osakokoonpanoa, esimerkiksi kiinnittää haluttuja osia. Maalaamattomat osat voidaan myös tarvittaessa korroosiosuojata. Näin helpotamme ja nopeutamme toimitusta, kun asiakkaan ei tarvitse alkaa kasaamaan tuotteita erikseen. 

Teippaus, tarroitus ja laakerointi

Jos tuotteet tarvitsevat teippausta, tarroitusta tai laakerointia, se hoituu myös meidän kauttamme. Olemme mm. ruuvanneet rasvanippuja paikoilleen sekä kiinnittäneet tuotteisiin tunniste- tai varoitustarroja. Tarvittaessa voimme myös tilata tarroja ja teippejä suoraan meille asiakkaan tarpeiden mukaan.

Pakkaaminen

Hoidamme pakkauksen aina tavalla, joka suojaa tuotetta. Huomioimme pitkät kuljetusmatkat ja käytämme lavojen lisäksi solumuoveja ja pieniä välikorkkeja suojaamaan tuotteita hankaukselta. Alumiinisissa tuotteissa käytämme kestävää muovinauhaa, jotta kappaleet eivät naarmuunnu. 

Voimme halutessasi pakata tuotteet myös yksittäispakkaukseen, jolloin lopputoimitus on helpompaa. Pakkauksiin lisätään aina lähetykseen vaadittavat dokumentit. 

Kun pakkaaminen hoidetaan meillä, voit olla varma, että kappaleet menevät aina ehjinä ja naarmuttomina loppuasiakkaille! 

Toimitus loppuasiakkaalle

Kun kaikki on valmista, toimitamme tuotteet halutessasi suoraan loppuasiakkaallenne. Näin säästätte niin aikaa, kustannuksia kuin ympäristöäkin, kun tuotteita ei tarvitse kuljettaa monen eri toimipisteen kautta.

Lue lisää pintakäsittelytekniikoistamme sekä tuotantoketjumme ”ennen maalausta” tehtävistä vaiheista. Jos haluat kysyä lisää tai pyytää tarjouksen, otathan yhteyttä! 

Ota yhteyttä!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja.